“Tehtäväni tässä elämässä on loistaa kirkkaasti ja rikastuttaa kaikkia niitä ihmisiä, joita pääsen koskettamaan. "
Jari Sarasvuon taival yrittäjänä alkoi vuonna 1990, kun hän perusti Trainers’ Housen edeltäjän Writers’ Studion. Yritysvalmennuksia tarjoavan Trainers’ Housen ydin on auttaa ihmisiä eteenpäin kohti heille merkityksellisiä tavoitteita. Yritys onkin ollut katalysaattorina monille menestystarinoille.
Reilut pari vuosikymmentä kaikki Sarasvuon tekemä kietoitui Trainers’ Houseen. Vuonna 2011 hän päätti ottaa etäisyyttä ja astui syrjään toimitusjohtajan paikalta. Sarasvuo jatkoi yrityksen hallituksessa ja valmennustöiden parissa, mutta muilta osin oli aika tehdä jotakin muuta ja katsoa kuplan ulkopuolelle.
Sarasvuo palasi Trainers’ Housen johtoon markkinointijohtajana vuonna 2018. Kolme vuotta myöhemmin hän otti paikkansa pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajana lähes 15 vuoden tauon jälkeen. Trainers’ Housen menestystarina jatkuu edelleen – haluatko osaksi sitä?
Jari Sarasvuo tuli monelle tutuksi alun perin televisiosta. Miehen työelämän perusta on kuitenkin rakennettu yrittäjyyteen, joka alkoi jo paljon ennen tv-töitä.
Yrittäjyys on ollut aina kaiken ydin, tv-tuotannot enemmänkin harrastus: “Kaiken, mitä olen ikinäkään tehnyt, olen tehnyt sen vuoksi, että voisin tuottaa enemmän arvoa Trainers’ Housen asiakkaille. Yrittäjyys on antanut minulle kohtuuttomasti, mutta myös maksanut liikaa.”
“Menestys on sitä, että pystyy etenemään pettymyksestä pettymykseen menettämättä innostustaan. Kun jatkaa matkaa, oppii aina jotakin. Pelottaviakin asioita pitää uskaltaa tehdä ja mennä tuntematonta päin – siinä joko tuhoutuu tai ei tuhoudu.”
“Tehtäväni tässä elämässä on loistaa kirkkaasti ja rikastuttaa kaikkia niitä ihmisiä, joita pääsen koskettamaan. "